JFS:n toiminta ulottuu lajin pariin tulevien opettamisesta laskukoulusta valmennustiimien kautta aina kilpavalmennukseen saakka kumparelaskussa ja freeskissä.
Laskukoulu on suunnattu 7-12 -vuotiaille, jo aiemmin lasketteluun tutustuneille. Laskukoulussa lapsi pääsee tutustumaan freeskihin, alppihiihtoon sekä freestyleen ja syventämään laskutaitojaan. Laskukoulujen kokonaisuus koostuu 13 valmennuskerrasta (1,5 h/kerta). Harjoitukset Laajiksessa ja Riihkassa alkavat viikolla 2.
Lisäksi laskukoululaiset voivat osallistua Laajiksessa ja Riihivuoressa järjestettäviin erillisiin rinnetapahtumiin:
10.1. klo 11-13 Riihivuori
17.1. klo 11-13 Laajis
14.2. klo 11-13 Riihivuori
Harjoituksissa lasketaan monipuolisesti käyttäen rinteessä kaikkia alueita. Aluksi harjoitellaan oikeaa laskuasentoa ja tekniikkaa, mutta aika pian hauskempia harjoitteita: takaperin laskemista, pyörimistä, hyppäämistä, keppien kiertämistä, aaltolatua, helppoja kumpareita ja reilaamista. Freestylestä saa monipuolisemman laskutaidon, joka auttaa kaikissa rinteissä. Harjoittelu tapahtuu lapsen taitotason mukaan, mihinkään ei pakoteta ja turvallisuudesta ei tingitä. Kypärä on pakollinen ja selkäpanssaria suositellaan.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!
Laskukoulut Riihkassa ja Laajiksessa
Freeskiryhmät tarjoavat laskijoilleen ohjattuja harjoituksia 1x viikossa talvikaudella ja mahdollisuuksien mukaan kesällä temppuja voi hioa Vuorilammen vesihyppytreeneissä. Lajien hengen mukaisesti freeskiryhmien laskijoille annetaan tilaa harrastaa freestylea omalla tavallaan. Esimerkiksi kilpailuihin tai leireille osallistuminen ei ole pakollista, vaan laskijoita tuetaan aina henkilökohtaisten tavoitteiden suunnassa.
Kaudella 2025–2026 meillä on Laajiksessa kaksi freeskiryhmää, ala- ja yläkouluikäisille. Kausimaksu 150 €, lisäksi hissilippu. Ryhmään osallistuvan tulee liittyä Jyväskylän freestyleseuran jäseneksi, jäsenmaksu 40 €.
Riihivuoren freeskiryhmän ja Laajiksen lumilautaryhmien osalta toiminnan suunnittelu on käynnissä, lisätietoja myöhemmin.
Lisätietoja Laajiksen freeskiryhmistä ja ilmoittautumiset alla olevien linkkien kautta.
Jos tulee kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä, 040 138 1585/Lotta.
Alakouluikäisten treenit maanantaisin klo 17.00–18.30, alkaen 8.12.2025.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
https://www.suomisport.fi/events/90480fcf-1d0a-42bc-9234-8546cca95c65
Yläkouluikäisten treenit keskiviikkoisin klo 17.30–19.00, alkaen 10.12.2025
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
https://www.suomisport.fi/events/423c5084-8d26-49d0-88c2-594127b8d862
Lisätietoja: yleisinfo Joukkueenjohtaja sari.loukiainen@outlook.com ja treenien sisältö yms. valmentaja suoraan mikko.ronkainen.mr(at)gmail.com
Kumparetiimit harjoittelevat 2-4 kertaa viikossa talvikaudella ja 1-2 kertaa viikossa kesäkaudella riippuen laskijan iästä ja taitotasosta. Kumparetiimiläiset ovat n. 9-15 vuotiaita, jotka ovat käyneet laskukoulussa ja/tai ovat olleet jo joitakin vuosia suksilla. Kumparelaskun voi aloittaa vielä yläkoululaisenakin, jos peruslaskutaito on hyvä ja tahtoa ja intoa riittää!
Talvikaudella (marras-huhtikuu) treenit pidetään 2 krt/vko Laajavuoren Kumparelaaksossa, joka sijaitsee mäkihyppytornien vieressä. Myös Riihkassa nuoremmille laskijoille treenit. Ennen lumentuloa treenataan kerran viikossa pääasiassa trampoliineilla sisätiloissa. Treeniaikataulut pyritään tekemään laskijan taitotason ja muiden harrastusten aikataulujen mukaan. Keväällä lumiharjoittelua jatketaan niin kauan kuin lunta riittää. Kesäkaudella (touko-lokakuu) harjoittelua jatketaan Vuorilammen vesihyppyrillä.
Halukkaille ohjattua valmennusta tarjotaan lisäksi kilpailujen yhteydessä järjestetyn valmennuksen ja leirien muodoissa. Kilpaileminen ei ole pakollista ja niitä on nuoremmille tarjolla vielä melkoisen vähän, joten laji ei sido koko perhettä/viikonloppuja kovin paljoa.
Kauden aloitusleiri on Rukalla yleensä itsenäisyyspäivän tietämillä. Leirillä pääsee jo alkukaudesta lumelle laskemaan ja seuran valmentaja on mukana ohjaamassa treenejä pari kertaa päivässä. Muuna aikana on vapaata laskemista. Rukalla järjestetään vuosittain kumparelaskun Maailman Cupin avauskilpailu joka siis on kyseisenä leiriviikonloppuna. Käymme sitä joukolla seuraamassa ja kannustamassa Suomen laskijoita. Osa JFS:n laskijoista laskee MC kisajoukkueessa ja osa esilaskijoina.
Koko kauden valmennusmaksu on 350-400 € -talvi 200e, syksy 100e sisätäen tramppatreenit, kesätreenit 50e (+ JFS:n jäsenmaksu 40 €). On mahdollista osallistua vain talvitreeneihin. Tämän lisäksi tarvitaan hyvät rinnesukset, sauvat, monot ja kypärä. Myöhemmin moni ostaa erilliset kumparesukset. Kypärän käyttö on pakollista ja lisäksi kaikki käyttävät selkäpanssaria. Laskijalla tulee olla Skipassi-vakuutus tai lisenssi iän mukaan, lisätietoa Skisport Finlandin sivulta: https://www.skisport.fi/Lisenssit+ja+skipassit
Jyväskylässä toimii Jyväskylän Urheiluakatemian alaisuudessa kumparelaskun alueellinen valmennuskeskus, johon kumparelaskijoiden arkivalmennus on keskittynyt. JFS vastaa Kumparelaakson olosuhteista ja auttaa tarvittaessa ulkopaikkakuntalaista asettumaan Jyväskylään. Akatemiaurheilijat voivat harjoittelun ohella opiskella toisen asteen oppilaitoksissa esim. Schildtin urheilulukiossa tai Gradiassa ja myöhemmin esimerkiksi JAMKissa tai Jyväskylän yliopistossa. Treenit ovat lähellä oppilaitoksia Hippoksella Monitoimitalolla ja Laajavuoren Kumparelaaksossa tai vesihyppyrillä. Akatemiaurheilijoiden valmennuksesta vastaa akatemiavalmentaja. Kumparelaskun päävalmentaja vastaa maajoukkuetoiminnasta. Akatemiaurheilijat saavat osallistua maajoukkueen kanssa leireille mikäli niissä on tilaa. Akatemiaurheilijoista nuoremmat kilpailevat Nordic- ja Eurooppa Cupissa ja vanhemmat pääasiassa Maailman Cupissa.
Freeskin osalta akatemiavalmennus on keskitetty Rukalle ja Leville. Vuokati-Ruka urheiluakatemia Ruka Freeskiacademy Kuusamossa toimii osana Ski Sport Finlandin virallista valmennusjärjestelmää. Toimintaan kuuluu yläkouluvalmennus, toinen aste ja maajoukkuetoiminta, jotka kaikki on keskitetty Kuusamon ja Rukan alueelle. Levin snowsports academy tarjoaa freeski-valmennusta ja toimintaan kuuluu yläkouluvalmennus ja toinen aste.
Trampoliiniharjoittelu saatiin osaksi seuran toimintaa syksyllä 2022 ja 2024 jaosto liittyi Voimisteluliittoon. Nyt toimintaamme kuuluu trampoliinivoimistelun kilparyhmä, trampoliinilla oheisharjoittelua sekä rentoa harrastustoimintaa. Treeneissä kierretään eri harjoittelupisteillä ja ohjelmaan kuuluu perusvoimistelua, trampoliiniharjoittelua sekä vaihtelevasti parkouria, trikkausta, temppurataa ja lihaskuntoharjoittelua. Käytössämme on muun muassa kaksi isoa trampoliinia, pikkutramppoja, trampparata, airtrack ja permantoa.
Syyskausi 2025 alkaa viikolla 36 ja treenivuoroja meillä on kaksi: perjantaisin 19:30-21 (kilparyhmä) ja sunnuntaisin 19:30-21 (kaikki). Harjoituspaikkana on JyVon telinesali Monnarin alakerrassa, osoitteessa Kuntoportti 3.
Mukaan ovat tervetulleita kaikki yli 6-vuotiaat eikä aiempaa taustaa trampoliinilta tarvita. Paikkoja on rajoitettu määrä ja ne menevät ilmoittautumisjärjestyksessä. Syksyn ryhmä on täynnä!
Kilparyhmä
Kilparyhmä harjoittelee kahdesti viikossa, leireilee ja kilpailee. Kilpailupolku aloitetaan Starasta, 1. luokasta tai 2. luokasta. 2. luokasta eteneminen ylempiin luokkiin vaatii luokkanousupisteiden saavuttamisen ja ylemmän luokan sarjan hallitsemisen.
Kilpailuissa suoritetaan kaksi 10 liikkeen sarjaa, jotka ovat ennalta määritetyt tai jotka sisältävät liikevaatimuksia. Sarjasta arvioidaan suorituspuhtautta sekä vaikeusastetta ja ylemmissä luokissa myös hyppykorkeutta ja trampoliinin keskellä pysymistä. Trampoliinivoimistelun luokkajärjestelmä
Yhteydenotot ja lisätiedot: jfs.trampoliinivoimistelu@gmail.com
Jfs on mukana neljän seuran, Ski Jyväskylän, JHS:n ja Kensun, yhteistyössä. Yhteistyötä tekevissä seuroissa on mahdollista harrastaa yhteensä yhdeksää eri lajia. Lajeja ovat maasto-, ampuma- ja alppihiihto, pikaluistelu, shorttrack, freeski, kumparelasku sekä mäkihyppy ja yhdistetty.
Liukulajiseurojen yhteistyön tavoitteena on vahvistaa talvilajien asemaa urheilukentällä sekä viedä seurojen toimintaa eteenpäin. Seurojen resurssien sekä harrastajien tuomisella yhteen pystytään mahdollistamaan toimintaa, jota seurat eivät yksin pystyisi tarjoamaan, kuten suurempia tapahtumia sekä lisää harjoituksia harrastajille. Yhteiset harrastajien oheisryhmät myös monipuolistavat harjoittelua sekä tarjoavat valmentajille uusia ajatuksia ja toimintatapoja työhönsä.
Tavoitteenamme onkin viedä eteenpäin viestiä lasten monipuolisen harjoittelun merkityksestä sekä seurojen välisen yhteistyön tärkeydestä ja mahdollisuuksista!
Tämä seurayhteistyö mahdollistaa mm. kesän läpi harjoituksia ja alviaikaan harjoitukset maanantai iltaisin, yläkoululaisilla punttitreeni ja alakoululaisilla koulun salissa treeni. Liukulajiharjoitukset ovat tarkoitettu kaikille seuramme junnuista.
Lisätietoja riikka.voutilainen02@gmail.com
Laskukoulut ja freeskiryhmät toimivat aina kulloisessakin hiihtokeskuksessa, johon pitää ostaa oma hissilippu. Kumparelaskijat harjoittelevat Laajavuoressa Kumparelaaksossa (sisältyy valmennusmaksuun) tai Riihivuoressa, jonne pitää ostaa oma hissilippu. Kesäkauden treenejä pidetään Vuorilammen vesihyppyrillä.
Kumparelaakso
Kumparelaakso on Laajavuoressa mäkihyppytornien vieressä oleva alue, jossa on jo vuosia ollut ns. kilparinne. Vuosien ajan rinnettä ollaan parannettu maanmuokkauksilla saaden pääkumpareikko tasaisemmaksi, leveämmäksi ja pidemmäksi ja se täyttääkin jo Eurooppa Cupin rinteen vaatimukset. Nykyään alue on Jyväskylän kaupungin liikuntapaikka, jonka rinteenhoidosta vastaa JFS. Rinnettä ja hissejä saa käyttää vain JFS:n harjoituksissa tai luvalla. Kumparelaakson käyttö sisältyy kumparevalmennusmaksuun.
Vuorilammen vesihyppyri
Elokuussa 2011 avattiin Laajavuoren Vuorilammella pitkään odotettu freestylevesihyppyri. Hyppyri on yksi harvoista vesihyppyreistä Suomessa ja se tarjoaa hienot harjoittelumahdollisuudet sekä JFS:n omille junioreille että muille lajin harrastajille. Hyppyri kunnostettiin kesällä 2024. Hyppyri on varustettu kahdella erikokoisella nokalla, palvellen laskijoita iästä ja taitotasosta riippumatta. Vesihyppäämisen idea on mahdollistaa vaikeiden hyppyjen harjoittelu turvallisissa olosuhteissa ilman riskiä vakaville loukkaantumisille. Samalla se pidentää lajiharjoittelukautta useilla kuukausilla.
Vesihypyissä käytetään suksien ja monojen lisäksi pitkälahkeista ja -hihaista märkäpukua, pelastusliivejä, korvat peittävää kypärää ja hanskoja. Sukset sidotaan narulla tms. kiinni monoihin, jotta ne eivät irrotessaan painu lammen pohjaan.
JFS:n jäsenille vesihyppyrin kausimaksu lisätään kesäkauden valmennusmaksuun. Seuran ulkopuoliset voivat tiedustella vesihyppyrin käytöstä laittamalla viestiä jfreestyleseura(at)gmail.com.
Talvi tulee ja Laajiksen kausi avataan 14.11.2025
Tulevan talven 25/26 Freeskiryhmien treeniaikataulut on lyöty lukkoon ja ilmoittautumiset aukeavat nyt. ⛷
Alakouluikäisten treenit maanantaisin klo 17.00-18.30, alkaen 8.12.2025.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
https://www.suomisport.fi/events/90480fcf-1d0a-42bc-9234-8546cca95c65
Yläkouluikäisten treenit keskiviikkoisin klo 17.30-19.00, alkaen 10.12.2025
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
https://www.suomisport.fi/events/423c5084-8d26-49d0-88c2-594127b8d862
Lumilautatreenien ja Riihivuoren freeskitreenien osalta tarkennellaan vielä, miten edetään.
*****************
Täysin uusitut JFS:n vesihyppyrit sijaitsevat Laajavuoren vuorilammella ja siellä on ohjattua harjoitustoimintaa kesällä 2025 säännöllisesti.
Kyselyt vesihyppyihin liittyen: Mikko Ronkainen - mikko.ronkainen.mr@gmail.com
*****************
Seuraa tapahtumia ja uutisia myös Facebookistamme JFS, Freestyle ja Instragramissa @jfs_freestyleseura