JFS saanut uusia tukijoita kaudelle 2011-2012

Jyväskylän Freestyle Seura tuo hyvää näkyvyyttä yhteistyökumppaneille

Seuran laskijoilla kauden avaus Rukan maailmancupissa oli loistava. Kauden ensimmäinen kilpailu toi esiin seuran edustuslaskijoiden lisäksi myös nuoria, nousevia taitureita - niin pojissa kuin tytöissäkin. Kansallisten kilpailujen käynnistymistä odotetaan monessa kodissa ja yhtenä puheenaiheena on tietysti sää ja lämpötilan painuminen pakkasen puolelle. Viime vuonna tähän aikaan hieman ennen joulua pakkasta taisi olla jo reilusti.
 
JFS:n tukijoista osa näkyy seuran edustusasuissa ja muissa asuissa tulevalla kaudella. Seuran yksi keskeinen yhteistyökumppani on Keskon Pirkka -tuotemerkki. Muista kumppaneista on jo nostettu esiin Caffitella. Seuraavat yritykset ovat tukemassa seuran toimintaa eri tavoin ja näkyvät ennen kaikkea JFS:n sivuilla, Facebookissa, jäsentiedotteissa ja edustusasuissa:

terveystalo179studio_akikorpinen_220menox222

autopalvelumarkko222








Jaa Facebookissa